Täältä lähdettiin ja tähän ollaan tultu

Ennen opintojakson alkua minulla oli pieni asenneongelma tekstiilityötä kohtaan ja se kumpuaa jo alakouluajoista: rakastin musiikkia, liikuntaa ja kuvataidetta, mutta käsityöt tuottivat minulle tuskaa jo alusta alkaen. Koin tunneilla usein epäonnistumisia ja turhautuneisuutta. Kotonani käsitöitä ei ole harrastettu koskaan, joten tukea työskentelyyn sain aina mummoltani... ja tuki oli yleensä sitä, että hän viimeisteli työni (josta olen toki kiitollinen :)).

Tekstiilitöitä en ole sitten neulahuovutusta lukuunottamatta harrastanutkaan yli 12 vuoteen, joten ne vähäisetkin taidot tahtovat olla ruosteessa. Siksi odotinkin edessäni olevat hyvin tuskaisat kymmenen viikkoa tekstiilityön parissa.

Onneksi kuitenkin ennakkoasenteeni olivat vääriä ja olin hämmentynyt siitä, miten paljon opetus ja opetuksen suunnittelu voi muutta kymmenessä vuodessa. Työt ei ollutkaan enää iänikusia patalappuja tai lapasia, vaan nyt korostettiinkin omaa tuotesuunnittelua ja usein projektien lähtökohtana on oppilaan oma kokemusmaailma. Olin myös iloinen siitä, että työskentely aloitettiin pirtanauhoilla parin kanssa; ei tarvinnut tuskailla ja pakertaa yksin ja huovutuksella, mihin minulla oli edes vähän kosketuspintaa. Kun sain tärkeät onnistumisen kokemukset heti alkuun, tunneille oli mukava tulla ja ensimmäistä kertaa tekstiilitöissä oli sellainen olo, että osaa jotain. Etenkin neulahuovutus osoittautui omalla kohdallani merkityksellisimmäksi oppimiskokemukseksi, sillä siinä onnistuminen lievensi tätä negatiivista minäkuvaa tekstiilitöiden parissa. Siksi onkin tärkeää, että opetuksessa painottuisikin monipuolisuus: jokaiselle olisi löydettävä se oma mukavuusalua, jossa näitä onnistumisen kokemuksia saataisiin.

Tämä positiivinen kokemus vaikutti siihen, että uskalsin yrittää myös niillä alueilla, joilla tunsin itseni heikommaksi. Esimerkiksi neulontaa olisi tarkoitus jatkaa vielä mummoni opastuksella ja toiveenani olisi kesän aikana virkata itselleni kylpyhuonematto matonkuteista (tämä on ollut jo pitkäaikainen haaveeni). Kurssin lopussa minulta kysyttiin, haluaisinko tulevaisuudessa opettaa koulussa tekstiilityötä ja vastasin seuraavasti: haluan, että oppilaani saavat parasta mahdollista opetusta ja tunnustan, ettei tekstiilityö ole se vahvin osa-alueeni. Alkuopetuksessa vielä kykenen laadukkaaseen opetukseen, mutta ylemmillä luokilla toivon, että koulussa olisi joku, joka taitaisi asian paremmin. Eihän sitä tosin koskaan tiedä, millainen kädentaitaja itsestäkin vielä aikuisällä kuoriutuu, mutta sen saa sitten aika näyttää :)

Painanta

Harjoitus 11 Painanta

Kun olimme valinneet kassillemme kankaat ja leikanneet sen sopivan kokoiseksi, oli aika aloittaa kuvion painaminen. Itse käytin valmista seulaa "Kohtuus vaarassa", sillä lahjoitan kangaskassini kyseiselle järjestölle.

Valmis kassi.

Aluksi harjoittelimme painantaa mallitilkulle, jonka avulla varmistimme mieluisan painojäljen. Töpöttelimme väriä kankaalle ja onnekseni huomasin valkoisen erottuvan kankaasta hyvin (kankaani oli näet hyvin värikäs).

Tämän jälkeen painoimme tekstin kassini alareunaan. On tärkeää muistaa suojata alusta paperilla, sillä painoväri ei tahdo lähteä millään pois. Painantamenetelmänä oli siis seulapainanta: väri painettiin seulan läpi pari kertaa, jotta väristä tulisi mahdollisimman tasainen.

Kun painojälki oli valmis, annoin sen kuivua noin tunnin ajan, jonka jälkeen kiinnitin värin vielä silittämällä (huom! leivinpaperi silitysraudan ja värin väliin!).

Seuraavalla harjoituskerralla pääsin vihdoin ompelemaan kassia. Vaikka viime kerrasta onkin päässyt kulumaan lähes 12 vuotta, yllättävän hyvin lankojen pujottaminen oli vielä hallinnassa... herkkyyskausia ilmeisesti siis alakoulussa hyödynnetty! Ainoa ongelma oli puolan laitossa, jonka laitoin ensin väärin päin ja itkuhan siinä meinasi tulla, kun neula jäi jumiin alalankaa hakiessa.

Kun langat oli vihdoin asetettu, aloitin ompelun. Ajoin ensin siksakilla kankaan reunat ja yhdistin ne (tässä ilmeisesti tein jonkinlaisen virheen, sillä yhdistämisen olisi pitänyt tapahtua vasta suoralla ompeleella), mutta virhe ei näkynyt lopputuloksessa :) Seuraavalla kerralla muistan tämän varmasti ja mistäs sitä muualta oppii jos ei virheistä.

Ompelin vielä taittamani päärmeen suoralla ompeleella ja liitin kantohihnan sivusaumojen kohdalta kiinni. Kassi on valmis ja olo helpottunut!

Opin koneompelusta paljon ja tehtävä oli itselleni riittävän haastava siihen nähden, etten ole ommellut juuri kuin ompelukoneajokortin lapsena: Siksakin merkitys ja tarkoitus (kantapään kautta), puolan oikeaoppinen asettaminen ja ompelujärjestys. Konsultaatiota pyysin tarvittaessa pariltani esimerkiksi juuri ompelujärjestyksessä.

Kassin suunnittelua ja koneompelua

Ompelukone. Jo pelkästään tuon sanan kuuleminen sai minussa aikaan kylmiä väreitä... Viimeksi olen kyseiseen vekottimeen koskenut (kuinkas muutenkaan) alakoulussa. Onneksi minulla on maailman ihanin mummo, joka ompelee lapsenlapsensa verhot ja farkkujen lahkeet ;)

Seuraava projektimme on suunnitella kassi, joko omaan käyttöön tai Kohtuus vaarassa! -hyväntekeväisyysliikkeelle. Minulla on erilaisia kangaskasseja kotona riittävästi, joten päädyin harjoittamaan hyväntekeväisyyttä ja mikäs sen parempaa kuin kannustaa ihmisiä ekologisuuteen ja vähempään muovin kulutukseen!

Koska koneompelu on minulle hyvin vierasta ja tiedostin taitotasoni, päädyin hyvin yksinkertaiseen malliin:

Suunnitelma kassista.

Halusin tehdä mahdollisimman tilavan kassin, jossa voisi kantaa esimerkiksi kirjaston kirjoja, suuria ostoksia yms. Itseäni aina ärsyttää kangaskassien pieni koko, jonne ei mahdu kuin muutama maitopurkki ja usein joutuu joka tapauksessa ostamaan sen muovikassin lisäksi.

Kangasta tulisi yhteensä noin 120cm eli kassista tulisi noin 60cm pitkä ja 40cm leveä.

Kantohihnasta halusin pitkän, jotta sitä voisi kantaa olalla (etenkin kirjojen kanssa kätevä).

Ryhmässämme muutama päätyi tähän perinteiseen kassimalliin, mutta osa teki todella vaikuttavia suunnitelmia, jonka materiaaliksi oli hyödynnetty vanhoja housuja, lakanoita ja verhoja. Kenelläkään ryhmästämme ei tainnut olla uutta kangasta vaan kaikki oli hommattu kierrätysperiaattella. Itse sain kankaan koululta, sillä en valmistanut kassia omaan käyttööni.

Suunnittelulla on mielestäni hyvin keskeinen osa alakoulun taito- ja taideaineissa. Tuotesuunnittelu ruokkii oppilaan luovuutta sekä materiaalitietoisuutta. Liian usein koulussa annetaan valmiita malleja ja töitä, joista oppilaan tulisi tehdä identtinen versio. Arvioidaanko tällöin liikaa lopputulosta eikä keskitytä itse valmistusprosessiin? Miten voimme arvioida oppilaan ongelmanratkaisukykyä, jos eteen tulevat ongelmat on jo ratkaistu valmiiksi?

Työskentely, jossa saadaan suunnitella itse, on oppilaalle usein myös motivoivaa. Tunne, kun paperilla oleva suunnitelma muuttuukin konkreettiseksi työksi, on palkitseva ja unohtumaton kokemus. Suunnittelussa myös oppilas joutuu arvioimaan omia taitojaan suhteessa toteutettavaan työhön: jos opettaja huomaa suunnitelmassa jonkin "mahdottomuuden", voidaan oppilaan kanssa keksiä yhdessä vaihtoehtoinen toteutustapa.

Solmeilu

Harjoitus 10 Solmeilu

Saimme jo edellisellä harjoituskerralla tehtäväksi ottaa selvää erilaisista solmeilutekniikoista ja opettaa sitä muulle ryhmälle. Tutustuimme parini kanssa munkinnyöriin, jonka ohje menee seuraavasti:

1. Valitse itsellesi neljä kappaletta noin 30cm narunpätkiä, esimerkiksi putkinarusta. Työskentelyä helpottaa, mikäli värejä on vähintään kaksi erilaista.

3. Aseta aina edellinen lanka seuraavan päälle ja pujota viimeinen (neljäs) lanka ensimmäisen langan muodostaman lenkin läpi.

4. Kiristä tasaisesti vetämällä kaikista naruista.

5. Toista kohtia 3-4 niin kauan, kunnes haluttu pituus on saavutettu. 

Lähde kuvaan ja ohjeisiin: teeseitse.punomo.fi

Seuraavalla kerralla jakauduimme asiantuntijaryhmiin, jossa jokaisella oli opetettavana jokin seuraavista solmeilutekiinoista: ystävännauha, solmion solmut, tasosolmu ja munkinnyöri.
Kukin opetti oman tekniikkansa vuorotellen ja myös kokeilimme näitä tekniikoita, itse seuraavin tuloksin:

Ystävännauha.

Tasosolmu.

Munkinnyöri.

Englantilainen solmionsolmu.

 Yhteistoiminnallinen oppiminen oli mielestäni tehokasta ja helpotti suunnattomasti varsinaisen opettajamme työskentelyä. Monille solmut olivat aivan uusi juttu, ja opiskellessaan omaa solmuaan joutuivat kohtaamaan uudenlaisia haasteita, joista myös kerrottiin muulle ryhmälle. Tämä helpotti sekä opettamista että oppimista, kun pystyi tunnistamaan mahdolliset ongelmat ja huomoimaan sen opetuksessa. Yhteistoiminnallisen oppimisen myötä myös pääsimme paremmin tutustumaan toisiimme, sillä aiemmat työt oli tehty joko yksin tai saman pöytäryhmän parin kanssa.
Opettaminen oli myös itselle hauska kokemus ja oli helpottavaa huomata, että kanssaopiskelijat oppivat kyseisen tekniikan :)


 

Neulonta

Harjoitus 9 Neulonta

Olen neulonut viimeksi alakoulussa kuudennella luokalla lapaset sekä paksun hiuspannan. Tai oikeastaan, olen aloittanut niiden neulomisen, jotka rakas isoäitini sitten viimeisteli. En ole koskenut puikkoihin siis 12 vuoteen, joten luulin, etten osaisi tehdä edes aloitussilmukkaa.

Yllätyksekseni neulominen oli kuin olikin takertunut selkärankaani ja tuntui, ettei välissä vuosia olisi ollut ollenkaan. Jäljestä tuli yllättävän tasaista ja muistin myös nurjan silmukan luonnin. En halunnut tehdä käsinukelleni mitään vaatetta (koska eiväthän sudet niitä tarvitse!) joten päätin kokeilla neulomista mukavan värisellä langalla.

Kuljetin tilkun kotiin kynässä, koska puikkoja ei saanut kotiin viedä. Ajattelin siitä jonain päivänä jatkaa, jos siitä saisi jotain hyödyllistä aikaiseksi :)

Juttelimme neulontakerran alussa kokemuksistamme neulomisesta ja siitä, millaisia töitä koulussa neuloimme. Kuten itsellänikin, hyvin monelle oli tuttua lapasten, säärystimien ja pannunalusten tekeminen. Itse edustan opetustyyliä, jossa pyrittäisiin hyödyntämään oppilaan omaa kokemusmaailmaa mahdollisimman pitkälle ja rakentamaan tehtäviä niiden kautta. Siksi välttämättä pannunalunen ei ole se kaikkein motivoivin työ. Sen sijaan voitaisiin neuloa kännykkäpussi (kunhan alkeet on ensin opittu) tai valmistaa luokkaan oma neulontaryijy, johon jokainen saisi tehdä omannäköisensä tasoneuletilkun.

Neulonnan opetuksen vaiheet:

1. Materiaalit ja työvälineet tutuksi!
- erilaiset neulontapuikot (paksuus, materiaali) sekä langan valinta: villaa vai puuvillaa vai  sekoitelankaa? Eri lanka eri työhön.

2. Aloitussilmukka
- itse olen oppinut tekemään aloitussilmukan ristikkäin, joten se on minulle tutumpi ja täten helpompi opettaa.

3. Oikea silmukka
- mallitilkku pelkkää oikeaa

4. Nurja silmukka
- mallitilkku pelkkää nurjaa

5. Ongelmat
- entäs jos silmukka tippuu? --> nostetaan virkkuukoukun avulla!

6. Kuinka saan sileää neulosta?
- vuorotellen oikeaa ja vuorotellen nurjaa. Tasoneulosta.

7. Päättely virkkaamalla.

8. Pyöröneule neljällä puikolla.

Virkkaus

En ole virkannut sitten alakoulun neljännen luokan, vaikka aikomuksenani on ollutkin pitkään valmistaa matto virkkaamalla matonkudetta. Hankaluuksia tuottikin oikean virkkausasennon löytäminen ja ensimmäiset 20 minuuttia olivatkin aika tuskalliset, kun pidin virkkuukoukkua väärin päin... Ilmankos ei silmukat tahtoneet syntyä!

Oppimista siis tukee heti tekniikan oikeaoppinen opettaminen. Lapselle (ja myös aikuiselle) työskentely on haastavaa, mikäli niinkin oleellinen seikka kuin ote ei ole kunnossa. Oppimista tukee myös motivaatio: mikäli opettaja onnistuu motivoinnissa, myös tekniikan opettelu ja työskentely tuntuvat mielekkäiltä.

Myös virkattavan työn valinta on oleellista oppimiskokemuksille. Omat muistoni alakoulusta ovat lähinnä pannunalusten virkkaamista ja siihen ura virkkuukoukun varressa jäikin. Tänäpäivänä lähtisin hyödyntämään virkkauksessa oppilaiden omaa kokemusmaailmaa virkkaamalla esimerkiksi kännykälle pussin: oppilaat saisivat suunnitella ja ideoida sen itse, johon tulisi myös tärkeää tuotesuunnittelua. Tehtävä myös tukee oppilaiden luovuutta.

Apuopen tarina ja ilmaisua tukeva käsityöprojekti

Harjoitus 5 Apuopen tarina ja edistyminen

Tästä kaikki alkoi...

Hän on lempeä susi, Simo Sudenkuoppa, jonka tarkoituksena olisi auttaa minua työrauhan ylläpitämisessä luokassa sekä toimia luokan maskottina. Simo toimisi myös motivaattorina erilaisiin haasteisiin. Simon "turkista" olisi määrä tulla sininen ja korvakäytäviin saada hieman punaista. Nenästä tulisi ruskea. 

Välineet neulahuovutukseen: kasa villaa, superlonityyny ja huovutusneula.

Tällainen Simon päästä tuli neulahuovutuksen jäljiltä: muuten hän vastasi suunnitelmia, mutta silmistä tuli hyvin ilmeikkäät ja aika vekkulin näköiset... ehkä Simo saakin toimia kenkkuilijana ja hän voi puhua oppilaille myös vakavista aiheista, kuten koulukiusaamisesta.

Simon pään muoto sekä kuono on saatu aikaiseksi superlonilla. Korvat tein siten, että neulahuovutin ensiksi sinistä villaa napakaksi levyksi, jonka jälkeen leikkasin levyt korvan muotoiseksi. Vaaleanpunainen villa lisättiin sinisen villan päälle.

Simon silmät huovutettiin veden ja mäntysuovan avulla ensin palloiksi ja lisättiin mustuaiset neulahuovuttamalla.

Märkähuovutus alkamassa: villa asetetetaan kerroksittain noin 30cm levyiseen laatikkoon ja aletaan huovuttamaan. Märkähuovutukseen tarvitaan: vettä, mäntysuopaa (tai muuta saippuaa), apuvälineinä vanutuksessa kaulin tai putki, verhokangas käden ja kankaan väliin sekä kärsivällisyyttä :)

Ja tässä hän nyt on valmiina! Koristeeksi kirjoilin Simon etupuolelle S-kirjaimen :)

Idea luovuutta ja suunnittelua vaativaan sovellukseen alakouluun: '
Ompele oma lemmikki!  http://teeitse.punomo.fi/cat/ompelu/omalemmikki/index4.html

Tehtävä on suunnattu 3.luokkalaisille. Oppilaat saavat suunnitella ikioman pulpettilemmikin, jolle saavat keksiä tarinan (integrointi kuvikseen ja äidinkieleen). Lemmikki voi olla viidakoneläin tai kotieläin – miksei vaikka mielikuvituseläinkin! Valitsin tehtävän siksi, koska se tukee lapsen luovuutta ja itseilmaisua. Lemmikki on myös tärkeä, koska se viettää ajan oppilaan pulpetissa, josta sen voi tarpeen tulla ottaa esiin. Pidin erityisesti ajatuksesta, että oppilaat kirjoittaisivat lemmikistään tarinan. Lemmikeistä ja tarinoista voisi rakentaa näyttelyn.