Harjoitus 9 Neulonta
Olen neulonut viimeksi alakoulussa kuudennella luokalla lapaset sekä paksun hiuspannan. Tai oikeastaan, olen aloittanut niiden neulomisen, jotka rakas isoäitini sitten viimeisteli. En ole koskenut puikkoihin siis 12 vuoteen, joten luulin, etten osaisi tehdä edes aloitussilmukkaa.
Yllätyksekseni neulominen oli kuin olikin takertunut selkärankaani ja tuntui, ettei välissä vuosia olisi ollut ollenkaan. Jäljestä tuli yllättävän tasaista ja muistin myös nurjan silmukan luonnin. En halunnut tehdä käsinukelleni mitään vaatetta (koska eiväthän sudet niitä tarvitse!) joten päätin kokeilla neulomista mukavan värisellä langalla.
Kuljetin tilkun kotiin kynässä, koska puikkoja ei saanut kotiin viedä. Ajattelin siitä jonain päivänä jatkaa, jos siitä saisi jotain hyödyllistä aikaiseksi :)
Juttelimme neulontakerran alussa kokemuksistamme neulomisesta ja siitä, millaisia töitä koulussa neuloimme. Kuten itsellänikin, hyvin monelle oli tuttua lapasten, säärystimien ja pannunalusten tekeminen. Itse edustan opetustyyliä, jossa pyrittäisiin hyödyntämään oppilaan omaa kokemusmaailmaa mahdollisimman pitkälle ja rakentamaan tehtäviä niiden kautta. Siksi välttämättä pannunalunen ei ole se kaikkein motivoivin työ. Sen sijaan voitaisiin neuloa kännykkäpussi (kunhan alkeet on ensin opittu) tai valmistaa luokkaan oma neulontaryijy, johon jokainen saisi tehdä omannäköisensä tasoneuletilkun.
Neulonnan opetuksen vaiheet:
1. Materiaalit ja työvälineet tutuksi!
- erilaiset neulontapuikot (paksuus, materiaali) sekä langan valinta: villaa vai puuvillaa vai sekoitelankaa? Eri lanka eri työhön.
2. Aloitussilmukka
- itse olen oppinut tekemään aloitussilmukan ristikkäin, joten se on minulle tutumpi ja täten helpompi opettaa.
3. Oikea silmukka
- mallitilkku pelkkää oikeaa
4. Nurja silmukka
- mallitilkku pelkkää nurjaa
5. Ongelmat
- entäs jos silmukka tippuu? --> nostetaan virkkuukoukun avulla!
6. Kuinka saan sileää neulosta?
- vuorotellen oikeaa ja vuorotellen nurjaa. Tasoneulosta.
7. Päättely virkkaamalla.
8. Pyöröneule neljällä puikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti