Täältä lähdettiin ja tähän ollaan tultu

Ennen opintojakson alkua minulla oli pieni asenneongelma tekstiilityötä kohtaan ja se kumpuaa jo alakouluajoista: rakastin musiikkia, liikuntaa ja kuvataidetta, mutta käsityöt tuottivat minulle tuskaa jo alusta alkaen. Koin tunneilla usein epäonnistumisia ja turhautuneisuutta. Kotonani käsitöitä ei ole harrastettu koskaan, joten tukea työskentelyyn sain aina mummoltani... ja tuki oli yleensä sitä, että hän viimeisteli työni (josta olen toki kiitollinen :)).

Tekstiilitöitä en ole sitten neulahuovutusta lukuunottamatta harrastanutkaan yli 12 vuoteen, joten ne vähäisetkin taidot tahtovat olla ruosteessa. Siksi odotinkin edessäni olevat hyvin tuskaisat kymmenen viikkoa tekstiilityön parissa.

Onneksi kuitenkin ennakkoasenteeni olivat vääriä ja olin hämmentynyt siitä, miten paljon opetus ja opetuksen suunnittelu voi muutta kymmenessä vuodessa. Työt ei ollutkaan enää iänikusia patalappuja tai lapasia, vaan nyt korostettiinkin omaa tuotesuunnittelua ja usein projektien lähtökohtana on oppilaan oma kokemusmaailma. Olin myös iloinen siitä, että työskentely aloitettiin pirtanauhoilla parin kanssa; ei tarvinnut tuskailla ja pakertaa yksin ja huovutuksella, mihin minulla oli edes vähän kosketuspintaa. Kun sain tärkeät onnistumisen kokemukset heti alkuun, tunneille oli mukava tulla ja ensimmäistä kertaa tekstiilitöissä oli sellainen olo, että osaa jotain. Etenkin neulahuovutus osoittautui omalla kohdallani merkityksellisimmäksi oppimiskokemukseksi, sillä siinä onnistuminen lievensi tätä negatiivista minäkuvaa tekstiilitöiden parissa. Siksi onkin tärkeää, että opetuksessa painottuisikin monipuolisuus: jokaiselle olisi löydettävä se oma mukavuusalua, jossa näitä onnistumisen kokemuksia saataisiin.

Tämä positiivinen kokemus vaikutti siihen, että uskalsin yrittää myös niillä alueilla, joilla tunsin itseni heikommaksi. Esimerkiksi neulontaa olisi tarkoitus jatkaa vielä mummoni opastuksella ja toiveenani olisi kesän aikana virkata itselleni kylpyhuonematto matonkuteista (tämä on ollut jo pitkäaikainen haaveeni). Kurssin lopussa minulta kysyttiin, haluaisinko tulevaisuudessa opettaa koulussa tekstiilityötä ja vastasin seuraavasti: haluan, että oppilaani saavat parasta mahdollista opetusta ja tunnustan, ettei tekstiilityö ole se vahvin osa-alueeni. Alkuopetuksessa vielä kykenen laadukkaaseen opetukseen, mutta ylemmillä luokilla toivon, että koulussa olisi joku, joka taitaisi asian paremmin. Eihän sitä tosin koskaan tiedä, millainen kädentaitaja itsestäkin vielä aikuisällä kuoriutuu, mutta sen saa sitten aika näyttää :)